Vuoden 2018 tunnelmat – mitä seuraavaksi?

Aika summailla jälleen kuluneen vuoden tapahtumia, esittää kärkevää analysointia siitä missä olen ollut ja mihin menossa 😀 Tästä on tullut jo jokavuotinen tapa, ja hauskaa on lueskella myös jälkikäteen edellisten vuosien kirjoituksia. Vuonna 2017 koin suurta ahdistusta ja etsin itselleni sopivaa polkua kaikenlaisten harrastusten parista. Seikkailullinen vuosi käynnisti mm. vuorihaaveet, joista luopuminen tämän vuoden keväällä oli minulle tiukka paikka. Taloudellisista ja myös henkisistä syistä jouduin perumaan Kebnekaisen vaelluksen kesäkuussa ja elokuun vuorikurssin Norjassa. Pettymys oli erittäin vaikea niellä. Toisaalta maaliskuussa vanhan urokseni Ramseksen menehtyminen herätti valtaisan tunnekuohun, jonka jälkiseurauksena koiratouhut tulivat pikkuhiljaa aktiivisemmaksi ja pohdin matkustelun sekä lemmikkien hankalaa yhteensovittamista. Suurin oivallus oli pysähtyä miettimään mikä minut tekee onnelliseksi sen sijaan mikä tuntuisi hienolta unelmalta toteuttaa.

20180124_135756
Alkuvuoden blondilookki ja uudet silmälasit, koska näkö huononi oleellisesti syksyn 2017 aikana.

Vuonna 2017 oli huikea seikkailullinen vuosi ja päädyin syvemmälle melonnan, sukelluksen ja kiipeilyn pariin. Näistä kokemuksista odotukset vuodelle 2018 olivat alkuvuodesta suuret. Tein kevään ja syksynkin kuusipäiväistä työviikkoa päivystyskeikoilla ja lapsia hoitamalla, mutta siltikin oli katkeraa huomata, ettei kaltaiseni sinkkunaisen lompakko taivu monen tonnin vuorihaaveisiin. Aina tulee jostakin suurempi lasku, joka syö vaivalla säästämäni rahat (rikkoutunut pesukone, kiinteistövero, talvirenkaat, uusi vesipumppu, hajonnut auton tuuletin, yllättävä eläinlääkärikulu) ja joudun aloittamaan alusta.

Vuoden aikana jouduin luopumaan kolmesta eläkeläisestäni kun 12-vuotias huskyni Wilya kuoli kesällä 2017, samanikäinen collieni Rosie syyskuussa 2017 ja 11-vuotias vanha urokseni Ramses maaliskuussa 2018. Osasin odottaa vanhusten poismenoa jossakin vaiheessa, mutta yllätyin miten nopeasti se kävi. Eläinlääkärin vastaanotolla Ramseksen rauhallisia viimeisiä hetkiä seuraten ymmärsin, että vaikka kiipeisin Mount Everestille se ei sydämessäni olisi yhtä tärkeää kuin ne 11 vuotta, jotka olin saanut viettää kyseisen uroksen kanssa. Tunsin sen sukupuun, vanhemmat ja sisarukset, olin nähnyt ja kokenut sen kanssa maailmaa yhdentoista vuoden ajan. Pienestä uskomattoman rohkeasta pennusta, jalostusurasta ja harrastuskokemuksista aina siihen hetkeen kun se lopulta vaipui ikiuneen sylissäni. Ymmärsin, että omassa maailmassani ja sydämessäni tuo yhteys oli niin paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin mikään muu.

3G5A0757
Jääkiipeilykokeilulla Pirunkalliolla – tänne uudelleen!!

Kesti kuitenkin kauan löytää tasapaino ajatusten aallokossa. Helmikuussa kävin jääkiipeilykokeilulla ja vuorikiipeilynperuskurssilla. Kevään porskutin boulderointitreeneissä ja kävin myös yksityisvalmennuksessa, jonka ansiosta taso nousi paljon. Toukokuussa lähdin neljäksi päiväksi boulderoimaan Ahvenanmaalle ja vaikka ensimmäisen vuorokauden minua kalvoi jäätävä koti-ikävä, itse reissu oli kuitenkin ihan huikea ja kannusti minua kiipeilyn saralla paljon. Kesällä pohdin aloittavani koirieni kanssa aktiivisen retkeilyuran ja harjoittelin useamman päivän vaelluksia varten Nuuksiossa.

IMG_0062
Telttailua koirien kanssa Nuuksiossa.

Reissu oli todella raskas, tein monia virheitä kantaessani teltta/rinkkakuormaani ja kävellessäni hirmuisaa vauhtia. Lopputulemana oli pieni kuume ja pettyneenä jälleen rikkoutuneet unelmat. Tuli selväksi, että yksin kaikkien varusteiden kantaminen (3heng teltta, ruuat minulle ja koirille, makuualustat, pussit jne) on raskasta enkä pysty ainakaan useamman päivän reissuja tekemään. Sen jälkeen koittikin pitkä hiljainen kausi kun en jaksanut tehdä oikein mitään. Kiipeily jäi kolmeksi kuukaudeksi, samoin pidemmät lenkit ja retkeilyt. Kenties kuuma kesäkin vaikutti mielialaani. Elokuussa teimme kuitenkin huikean retken Helvetinjärvelle ja sen jälkeen alkoi olotila pikkuhiljaa normalisoitua. Kesästä kirjoitin melko ahdistuneen raportin syyskuussa.

20180630_214434
Puuma paimentaa Somerolla.

Se, mikä on minulle tullut hieman yllätyksenä (ei ehkä kenellekään muulle) tämän vuoden aikana, on syvä suhteeni eläimiin. Aloitin keväällä agilityn treenaamisen liki kahden vuoden tauon jälkeen. Myös paimentamassa kävin Somerolla pitkästä aikaa. Ilmoitin koirani myös kolmen vuoden tauon jälkeen näyttelyihin, missä oli hienoa tavata vanhoja tuttuja. Agilityyn motivaatio on edelleen heitellyt, mutta syksyllä sain koirille paljon lisää vauhtia ja intoa panostamalla lihaskuntoon ja tasapainoharjoituksiin. Aloin pohtia josko aika olisi oikea uudelle pennulle talossa. Pohdin paljon rotua, vierailin kasvattajien luona ja mietin minulle rakkaiden eri rotujen plussia ja miinuksia (husky/ bordercollie/sk.collie). Kesällä tuijotin apaattisena televisiosta erilaisia luonto-ohjelmia ja paimentamassa purskahdin itkuun tuijottaessani lampaita tai edes takaisin vaappuvia, tärkeän oloisia ankkoja. Tuumin, ettei minulla taida olla kaikki muumit ihan laaksossa.

3G5A1048 (606x800) (2)
Amurintiikeri Tamur Korkeasaaressa.

Syyskuussa kävin aamiaisella Torronsuon kansallispuistossa yhdessä koirani Ronjan kanssa. Jotakin naksahti sydämessäni paikalleen kun kuljimme aivan kahdestaan pitkospuilla upeassa auringonnousussa. Lokakuussa kävin kuvaamassa eläimiä Korkeasaaressa. Jotenkin erilaisten eläinten kuvaaminen ja niiden käyttäytymisen seuraaminen on mielenkiintoista ja terapeuttistakin. Tutustuin innolla eläintarhojen suojelutyöhön ja olenkin päätynyt kuvaamaan tarhan eläimiä jo useita kertoja. Toivon kuvillani saavani ihmiset tietoisemmiksi ilmastonmuutoksesta ja siitä, että jollei jotakin asialle saada tehtyä, tulee uhanalaisten lajien määrä vain nousemaan. Korkeasaaressa suojeltavia lajeja on jo kolmasosa ja määrä tulee nousemaan sitä mukaa kuin olosuhteet eläinten luonnollisissa ympäristöissä käyvät mahdottomiksi. Pelkoni on, että tulevaisuudessa ”villiä” luontoa pääsee näkemään enää näissä eläintarhoissa ja – museoissa.

3G5A0826
Petra kiikuilla helmikuussa

Syksyllä innostuin jälleen kiipeilystä ja myös paras ystäväni aloitti treenit kanssani uudelleen. Olemme Petran kanssa käyneet treenaamassa pari kertaa viikossa ja tahti tuntuu hyvälle. Loppuvuodesta päätin lisätä joogaa viikkotreeneihin, katsotaan miten se vaikuttaa. Odotan myös kevättä, jolloin pääsen tekemään pidempiä kävely- ja juoksulenkkejä koirien kanssa. Mikäli vain taloudellisesti on mahdollista, aion ostaa jonkinlaisen valmennuspaketin kiipeilyn saralta alkutalvesta. Kiipeilyyn ei enää ole elämää suurempia tavoitteita, mutta koska se on niin hirmuisen kivaa, haluan kehittyä siinä ja toisaalta se pitää minut hyvin ruodussa elämäntapamuutokseni kanssa. On tärkeää, että elämässä on jokin liikunnallinen harrastus, joka osaltaan kannustaa pysymään kiinni terveissä elämäntavoissa.

Vuoden 2018 aikana olen hitaasti lämmennyt uudelleen koirien pienimuotoisen kasvattamisen ajatukselle, niiden kanssa omaksi iloksi harrastamiselle ja eläinten käyttäytymiselle ylipäätään. Syksyllä istuin muutamilla luennoilla aiheesta ja olen päättänyt mm. ottaa ensi kesäksi meille kesälampaita minun ja koirien iloksi. En malta odottaa, että pääsen seuraamaan niiden touhuamista ja tutustumaan lampaisiin paitsi yksilönä, myös eläinlajina. Toivon mukaan niistä on myös hyötyä nurmikon hoidossa. Lampaat sitovat minut jälleen vahvasti kotiin kun arkirutiinit lisääntyvät. Talon hoitoon on kuitenkin parin vuoden jälkeen löytynyt uutta motivaatiota ja elämäni täällä

3G5A0657
Viherpäätikka oman pihapuun kätköissä

maaseudulla on äkkiä noussut taas arvoonsa. Kun ystäväni muisteli vuoden kohokohtina matkojaan koti- ja ulkomaille, minä tajusin kokevani vastaavia, ikimuistoisia hetkiä joka päivä! Luonto täällä on niin hieno ja vuodenajat merkitykselliset. Myös suhteeni eläimiin on ollut minulle aina intohimon asia. Täällä pystyn toteuttamaan niihin liittyviä unelmiani suhteellisen helposti.

Minulle on aina ollut tärkeää, että elämäni olisi merkityksellinen. Etteivät sen ohikiitävät päivät ja vuodet olisi vailla suuntaa ja mielekkyyttä. Kuluneen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että minut tekee eniten onnelliseksi se, että saan jakaa unelmiani muiden kanssa, ovat ne sitten eläimiä tai ihmisiä. Tämän vuoden aikana sitouduin toimimaan tukihenkilönä kahdelle pienelle pojalle. En ole koskaan ollut perinteinen perheihminen, mutta lasten kanssa puuhailu merkitsee minulle paljon ja jollakin tavalla korvaa sitä perhettä, jota itse en ole saanut. Vaikka näemme poikien kanssa vain noin kerran kuussa, nämä hetket ovat minulle tärkeitä ja on ihanaa huomata, että tunne on molemminpuolinen.

3G5A6812
Ahma Ähtärin eläinpuistossa

Myös eläinten merkitys elämissämme on lähes taianomainen. Koira toimii seuralaisena ja harrastuskaverina ja ihmiset viettävät niiden kanssa valtavat määrät aikaa näyttelyissä, agilitykisoissa, paimentamassa, vinttikoirien juoksukisoissa tai muissa harrastuksissa. Koirat palvelevat myös erilaisissa rooleissa oli sitten kyseessä lasten kanssa leikkivä pentu, yksinäisen vanhuksen seuralainen tai raunioista pelastava virkakoira. Koiran ja ihmisen suhde on itsellenikin yksi tärkeimpiä, joten kasvattajana on ollut upeaa mahdollistaa tuo suhde muillekin ja päästä seuraamaan sen syntyä ja kasvua. Se on tuonut elämääni syvempää merkitystä kuin mikään muu ja vaikka se olikin osaltaan syy kasvattamisen lopettamiseen, se on myös syy sen mahdolliseen pienimuotoiseen aloittamiseen uudelleen.

3G5A8067
Kolmikkoni joulukorttikuvassa 2018.

Uumoilen vuoden 2019 olevan minulle tasapainon vuosi. Alan vihdoin olla selvillä siitä, miltä arkeni tässä keski-iän kynnyksellä näyttää :D. Kiipeilyn ja melonnan lisäksi on hauska tehdä pieniä viikonloppuretkiä luontoon, joko koirien kanssa tai ilman. Olen huomannut, että viihdyn kotona ja omassa arjessani. Ajatus aktiivisesta vuorikiipeilystä on ollut helpompi haudata kun tajusin, että kipuaminen tuulessa ja tuiskussa ei ehkä ole ihan niin romanttista kuin miltä se kuulostaa, ja että melko itsekkäästi lentäminen ylipäätään paikasta toiseen kuluttaa luontoa ja ympäristöä valtavasti. Kesällä mediassa vihdoinkin valtavirtaan iskeytynyt ilmastonmuutos vaikutti myös omiin pyrkimyksiini konkreettisesti. Ymmärsin, että tämä on unelma, josta minun on nyt monesta syystä helppo luopua. Unelmien hahmottaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on pohtia ovatko visiot vain ”hienoja, siistejä ideoita” ja ketä varten ne todellisuudessa ovat?

FB_IMG_1546251095144
Syksyllä tukka oli taas tumma ja puolipäätä tuttuun tapaan ajeltuna.

Loppuvuodesta tajuntaani iskeytyi sanonta: ”onnellisuus löytyy arjesta ja arki löytyy kotoa.” Joten mikä tuo sinun arkeesi mielekkyyttä? Mikä saa sinun sielusi nousemaan ja sydämesi avautumaan? Mikä tuo kyyneleet silmiisi ja liikutuksen väristykset kehoosi? Jos keksit sen, ja miten toteutat sen arjessasi, silloin olet onnellisempi kuin moni muu. 🙂 Arjessa positiivisen asenteen säilyttäminen ja elämästä nauttiminen ovat tärkeitä taitoja. Hyvää ja seikkailullista, arjen ja unelmoinnin täyttämää Uutta Vuotta 2019 Sinulle!

 

 

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m). Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

2 thoughts on “Vuoden 2018 tunnelmat – mitä seuraavaksi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s