Avainsana: Etologia

Koira on ihmisen vanhin kumppanieläin. Ajatella, että se on ollut seuranamme kauemmin kuin kirjoitustaito tai kristinusko! Ei ole ihme, että juuri koira on löytänyt paikkansa viereltämme. Suden ja ihmisen tavoissa on paljon samaa: olemme vahvasti perhesidonnaisia, teemme yhteistyötä ravinnon hankinnassa ja jälkeläisten hoidossa, metsästämme päivisin ja ryhmässä, liikumme energiatehokkaasti ympäriinsä ravaten (pitkänmatkanjuoksija) ja olemme lihansyöjiä. Jääkauden lopulla ihminen ja susi törmäsivät kaiken aikaa haaskoilla ja metsästysretkillä.

Ihmisen ja koiran yhteinen historia on jättänyt jälkensä molempiin lajeihin. Evoluution myötä meissä on hyvin samankaltaisia piirteitä ja evoluutiobiologit työstävät uudenlaisia löytöjä yhä. Hiukan yllättäen koira on suhteellisen vähän arkeologisessa, biologisessa ja kultturaalisessakin tutkimuksessa merkille pantava eläin, vaikka yhteinen historiamme kantaa kymmeniä vuosituhansia. Arkeologisesti pitkään vanhimmat löydetyt todisteet koirasta olivat leukaluun jäännökset Saksasta, joiden iäksi on määritelty 12 000 – 14 000 vuotta. Tämän vuoksi koiran alkuperän on kuviteltu ajoittuvan noin 14 000 vuoden päähän, mutta uusia löytöjä tehdään jatkuvasti. Näiden joukossa on mm. vuonna 2008 julkaistu tieto Belgiasta löydetystä koiran pääkallosta, jonka iäksi on määritelty jopa 32 000 vuotta!

Koira on sopeutunut elämään kanssamme jopa siinä määrin, että se on nykyisellään hyvin erilainen eläin kuin esi-isänsä harmaa susi. Koiran evoluutiota onkin pitkälti ohjannut sen tarve miellyttää ihmistä. Koiran fysiologiaa on tutkittu paljon viimeisen 15 vuoden aikana ja tiedetään, että esimerkiksi sen ruuansulatus pilkkoo hiilihydraattia paljon paremmin kuin suden, sen hampaat ja aivotkin ovat pienemmän ja rakentuneet eri tavalla. Uusissa tutkimuksissa keskitytään kuitenkin yhä enemmän koiran kognitiivisiin kykyihin ja mahdollisuuksiin. Koiran kasvot ovat hyvin ilmeikkäät, sillä on liikkuvaiset kulmakarvat ja jopa pieni lihas silmäluomessa, joka mahdollistaa sen kaikkien tunteman ”surullisen koiran” katseen. Uusissa japanilaisissa tutkimuksissa on myös todettu, että koira jopa ”kyynelehtii” ollessaan erityisen iloinen. Kuin pieni lapsi ikään, näyttämällä tunteitaan se saa vastakaikua ihmiseltä.

Suomessa on meneillään uraauurtava tutkimus siitä, miten ihmisen ja koiran vuorovaikutus vaikuttaa meihin molempiin. Aihe on minulle erittäin rakas, sillä yhteytemme koiraan ja muihinkin eläimiin on minulle taianomainen juttu. Mutta mikä tekee juuri koirasta ihmisen parhaan ystävän? Koira eroaa monesta muusta lemmikistä paitsi yhteisen erityisen pitkän historiamme, myös sen käyttötarkoituksen tähden. Koira monista muista eläimistä poiketen ei alkujaan ollut pelkästään ravinnonlähde, vaan ihmisen ja koiran liitto hyödytti molempia. Olen kirjoittanut blogissani paljon koiran matkasta ihmisen parhaaksi ystäväksi: koiran alkuperästä, muutoksesta sudesta koiraksi, koiran tietoisuudesta ja tunteista sekä eläinyhteydestä, joka on kenties nykyihmisen tärkein menestystekijä. Saamme myös jatkuvasti uutta tietoa siitä, miten ihmisen kanssa eläminen on muuttanut koiraa.

Koira tunnistaa ihmisen ilmeitä. Tutkimusten mukaan koirien aivot reagoivat ihmisen kasvojen ilmeisiin ja ne mm. erottavat negatiiviset ja positiiviset tunnetilat. Tämä on erityisen tärkeää kun pohdimme omaa tunnetilaamme koiran seurassa, varsinkin koulutuksen aikana. Koira erottelee myös tutut ja vieraat kasvot jopa sille näytetyistä kuvista. Edelleen tutkitaan niitä tarkkoja mekanismeja, joilla koira kykenee erottelemaan kasvoja. Tutkimuksia on käynnissä myös koiran kyvystä kokea sosiaalisia tunnetiloja kuten empatiaa, kateutta, sääliä ja vahingoniloa. Ihmisellä näitä tunteita käsittelevien aivojen alueet, ns. assosiaatio-aivoalueiden, koko on noin 86% aivoista kun taas koirilla se on vain 20%. Ihmisellä on siis voimakkaampi taipumus ”tunteiden vatvomiseen” kuin koiralla. Koiralla on eniten tutkittu empatiaa ja totta onkin, että tunnetilat tarttuvat helposti koirasta koiraan ja jopa ihmisestä koiraan ja koirasta ihmiseen. Sen sijaan syyllisyydestä tai mustasukkaisuudesta ei ole vielä selkeää näyttöä, sillä usein kyseessä on resurssikilpailu. Mielenkiintoista on, että tutkimuksissa koirat reagoivat epäreiluun kohteluun toverien kesken, mikä on mielenkiintoinen piirre varsinkin useamman koiran omistajana.

Stressi tai ahdistus tarttuu herkästi koiraan. Vauvan itku nostaa stressihormonia sekä ihmisessä, että koirassa. Myös toisen koiran vinkuminen nostaa stressihormonia koirassa. Koiran ja ihmisen tunnetilat ovatkin jatkuvassa vuorovaikutustilassa keskenään ja koira vastaa niihin aivan kuin toinen ihminen. Katsekontakti tai silitys lisäävät oksitosiinin eritystä meissä molemmissa. Stressihormonit ja kortisolitasot synkronoituvat koiran ja sen omistajan välillä vuosien mittaan. Näin ollen myös omistajan persoonallisuuspiirteet vaikuttavat enemmän tai vähemmän koiraan. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimuksia muun muassa sen suhteen miten erilaiset rodut tässä kohtaa eroavat, sillä tutkimuksissa herkimmin omistajan tunnetilaa lukevat paimenkoirat ja vähiten hirvikoirat ja muut metsästyskoirat. Koiran rodulla ja käyttötarkoituksella on siis merkitystä.

Ihmiselle on luonnollista lukea kasvoja ja ne ovatkin meille tärkeä tiedon lähde. Koiran kasvot ja niillä näkyvät emootiot aktivoivat ihmisten niitä aivojen alueita, jotka ovat erikoistuneet kasvojen havainnointiin. Jopa kokemattomatkin ihmiset tunnistavat sekä koiran, että lapsen kasvojen tunnetilat. Ihmisen oma persoonallisuus vaikuttaa kuitenkin koiran tulkintaan ja empaattiset ihmiset ovat nopeampia tulkitsemaan niin koiria kuin toisia ihmisiäkin. Toisaalta varsinkin kokematon koiran omistaja voi aliarvioida koiransa pelkoa tai aggressiota. Tutkimusten mukaan kokeneiden koiran omistajien kyky arvioida koiriensa viretilaa oli parempi kuin kokemattomien ja heidän aivonsa käsittelivät koirien vuorovaikutusta samaan tapaan kuin ihmistenkin kanssa. Niinpä se, miten paljon olemme tekemisissä koirien kanssa, vaikuttaa ajan myötä omaan aivotoimintaamme!

Koirasta saatu hyöty ihmiselle on kiistaton. Kautta historian koira on toiminut apuna metsästyksessä, asutusten ja karjan vartioinnissa ja seuralaisena. Lämmittänyt sänkyä kylminä öinä. Paitsi hyötykoirien käyttö viranomaisen palveluksessa, myös meille yksittäisille nykyihmisille koiran omistamisesta on valtavasti hyötyä. Tiedämme, että koiran kanssa oleilu laskee verenpainetta, stressiä ja ehkäisee masennusta. Lenkkeily ja arjen pyöritys luo koiranomistajille rakenteen elämään. Koiran myötä saamme usein uusia ystäviä ja tuttavia elämäämme eikä tällainen vuorovaikutus ole suinkaan vähäinen hyöty. Saamme myös paljon vastakaikua koiralta itseltään: ne rakastavat meitä kiistatta ja ovat uskollisia. Kyselin someseuraajiltani pariinkin otteeseen heidän kokemuksiaan siitä, miten koiran omistaminen on muuttanut heitä ihmisinä. Vastaukset eivät yllättäneet minua. Suurin osa koki muuttuneensa kärsivällisemmäksi ja armollisemmaksi ihmiseksi koiran kanssa. Varsinkin koiran kouluttamisen myötä on moni kokenut oppineensa sietämään keskeneräisyyttä ja olemaan pitkäjänteinen. Oli ihana lukea, miten ihmisistä on muuttunut empaattisempia, heidän halunsa ymmärtää koiraa oli tehnyt heistä maltillisempia ja tarkkaavaisempia. Tunnistan itsessäni myös näitä piirteitä. Koiran myötä laitamme usein sen oman hyvinvointimme edelle.

Koirat ovat parhaimmillaan elämänkumppaneita, jotka ovat täysin toisen ihmisen veroisia. Kun ihminen löysi kumppanikseen koiran, oli kyseessä molempien lajien kannalta ainutlaatuinen tapahtuma. Koskaan aiemmin ei ihminen ollut ottanut kumppanikseen toista eläintä. Edes lähin sukulaisemme simpanssi ei lue eleitämme yhtä hyvin kuin koira. Koira seuraa vierellämme siitäkin huolimatta, ettei suurin osa koirista ole hyötytehtävissä, niihin kuluu paljon rahaa ja aikaa ja biologisesti koirasta ei tunnu olevan mitään hyötyä ihmiselle, enemmänkin haittaa. Tilastollisesti koirien lukumäärä varsinkin kehittyneissä maissa on korkea ja koiran pentujen syntyvyys ylittää joinakin vuonna lasten syntyvyyden, myös Suomessa. Koirien kanssa puhumiselle on jopa eriytynyt oma kielensä, joka muistuttaa ”vauvapuhetta”.

Onkin erittäin mielenkiintoista pohtia, miksi näin on? Toivon, että tulevaisuudessa saamme yhä uusia oivalluksia siitä, miten samankaltaisia ja erilaisia me olemme. Kenties emme koskaan saa tietää miten ja miksi koira on jakamassa elämäämme. Kun seuraavan kerran katsot koiraasi silmiin, ajattelehan samalla kuinka pitkän matkan olette tehneet yhdessä luoksenne.

Lähteinä olen käyttänyt mm.

• Tiina Raevaara: Koiraksi Ihmiselle
• Tiina Raevaara: Minä, koira ja yhteiskunta (lajien välisen yhteiselon historia)
• Lorna & Raymond Coppinger: Koira? Ihmisen paras ystävä biologin näkökulmasta
• katso muut lähteet

Lue myös Eläinyhteys, nykyihmisen menestystekijä

Muutamia vastauksia kyselyyn ”Miten koiran ottaminen on muuttanut sinua ihmisenä?

• Kärsivällisyys, armollisuus ja ongelmanratkasu taito😂 ei ehkä ollu ennnen mitään vahvuuksia mutta.. Kaikki ei oo automaattisesti paskaa vaan ekana mietitään miksi ei toimi tai miksi käyttäytyy juuri niinku käyttäytyy ennenku manataan. Ja kokeillaan erilaisia lähestymis tapoja. Koska kaikelle on aina syy. Ja jos esim liike ei onnistu nyt, niin jätetään hautomaan ja kokeillaan joskus uusiks, ei oo maailmanloppu😂 Ennen koiria oli semmonen ”kaikki heti nyt- asenne”
• Mulle tulee ekana mieleen se, että on oppinut laittamaan jonkun toisen itsensä edelle. Lapsettomana ja aiemmin lemmikittömänä oli niin tottunut, että voi tehdä mitä itse haluaa, milloin haluaa. Nyt kaiken ajattelee koiran hyvinvointi edellä. Esimerkiksi muutettiin kaupungista maalle, ihan vaan että koira saa ison oman pihan 😀 ja taloa valitessa ulko-ovi kylppärin läheisyydessä oli must. Toisena sitten tuo kärsivällisyys. Keskeneräisyyttä ja haasteita on pitänyt oppia sietämään. Kaikesta ei tulekaan valmista, vaikka itse tekisi mitä. Viimeisenä ja vähän ”negatiivisena” pettymysten sieto. Koiralla on haasteita, joita en todella olisi toivonut. Mutta näiden kanssa on opittava elämään.
• En kykene tiivistämään joten laitan näin 😄 ehdottomasti vaikuttanut monella tavalla positiivisesti. Tuonut arkeen rakennetta ja sitä kautta tukenut vaikeiden aikojen jaksamista. Ylipäätään koirat on tuoneet positiivisuutta ja iloa elämään. Harrastusten kautta on tullut uusia kavereita, ja vieraiden ihmisten kanssa jutustelu ja tutustuminen on helpottunut. Koiran kouluttaminen on tuonut onnistumisen iloa ja luottoa itseen. Jopa jollain tavalla pitkäjänteisyyttäkin ehkä vähän lisää. Koirien kanssa on lisääntynyt myös tietynlainen sietäminen siitä, ettei kaikkea pysty kontrolloimaan. Ja ihan ehdottomasti häpeäminen on vähentynyt ja rohkeus lisääntynyt, koirien kanssa on helpompi heittäytyä ja olla aidosti hetkessä!
• Kärsivällisyyttä
• Ulos on mentävä joka päivä
• Lisännyt aktivisuutta
• Kärsivällisyyttä, päiväkerrallaan elämistä ja asioiden priorisoimista
• Kärsivällisyys ja omien tunteiden hallinta
• Pitää luopua omista menoista
• Opetti ottamaan jo vastuuta nuorena kun kotona odotti karvakuonot lenkille ❤️

Tämä juttu jatkaa koirankasvatukseen liittyvää sarjaa ja on kirjoitettu alunperin jo vuonna 2009.

Holismi on kreikkaa ja tarkoittaa suoraan käännettynä kokonaisuutta ”holos”. Se on filosofinen käsite, jonka mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Esimerkiksi neuronissa ei ole tietoisuutta, mutta osana aivoja neuroni on osa tietoisuutta. Holismi rikkoo perinteisiä näkemyksiä siinä, että tutkittavana olevat kohteet tulisi pilkkoa osiin, jotta niitä voisi tarkastella. Tällainen ajattelu aiheuttaa kokonaisuuden tarkastelun uudella, monimuotoisemmalla tavalla. Ammatillisissa lähihoitajan opinnoissani törmäsin jatkuvasti holistiseen ihmiskäsitykseen, eli siihen että ihminen on kokonaisuuksiensa summa. Meille hoitajille painotettiin, että kaikkiin ongelmiin löytyy useampi vastaus ja että ihmistä tulisikin hoitaa kokonaisuutena.

Myös koirankasvatuksessa haluan noudattaa holismin määritelmää. Luonani asuvat koirat ovat yksilöitä ja niiden hoito ja jalostus on monen pienen asian summa. Kuten edellä on kirjoitettu, viimeisen sadan vuoden ajan ihmiset ovat kasvattaneet koiria lähinnä ulkomuotoa ajatellen. Nykyisin käydäänkin paljon keskustelua niin TV:ssä kuin lehdissäkin koirien perinnöllisistä sairauksista, luonnehäiriöistä ja roduille tyypillisten ominaisuuksien häviämisestä. Nämä ongelmat johtuvat pienistä populaatioista, joissa jalostuspohja kapenee, pelkästään ulkomuotoon pohjautuvista jalostuskriteereistä sekä yhteiskunnan vaatimuksista koiriin nähden.

Yksinkertaisemmillaan se olisi kasvattajan ja kasvatin omistajien yhteistä työtä rodun hyväksi sekä koiran kunnioittamista ainutlaatuisena eläimenä.

Ensimmäiseksi kasvattajan tulisi perehtyä koiran ominaisuuksiin riippumatta rodusta tai käyttötarkoituksesta. Tietynlainen rotusokeus on valitettavan yleistä kasvattajien joukossa ja toisaalta useamman rodun seuraaminen intensiivisesti on aikaa vievää ja työlästäkin puuhaa. Katseen irrottaminen omasta rodusta antaisi kuitenkin uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia niin kasvattamiseen kuin koirien hoitoakin ajatellen. Kasvattajan tulisi kouluttaa itseään erilaisilla kursseilla ja luennoilla sekä päivittää koiratietoisuuttaan tutustumalla aiheen kirjallisuuteen. Myös koiran yleinen historia ja sen merkitys nykypäivään on tärkeää, jotta voisi ymmärtää koiran vaistoja ja käyttäytymismalleja.

Jalostusvalintoja tehdessä tulisi kiinnittää huomiota muihinkin asioihin kuin vain tuloksiin. Kuten yllä olen kirjoittanut, koiran perusterveyden kartoittaminen on tärkeää siinä missä hyvän luonteenkin huomioiminen. Luonteella on merkitystä myös rodun tyypin kannalta, tulisi tietää millainen oman rodun edustajan tulisi olla käyttötarkoitukseensa nähden. Se, että koira pärjää tottelevaisuus-, agility- tai pk-kisoissa ei aina tarkoita sitä, että koira olisi esim. hyvä paimenkoira, mitä colliekin ensisijaisesti mielestäni periaatteessa kuuluisi olla.

Paimentavan koiran luonneominaisuudet poikkeavat esim. suojelukokeissa käytetyn koiran ominaisuuksista. Jokainen kasvattaja muodostaa omat näkemyksensä asioihin, mutta itselleni on avautunut paimennuksen kautta melkoisen uusi maailma ja koen, että juuri NE luonteenpiirteet ovat niitä, joita kasvateilleni haluan. Tämä ei tietenkään sulje muita harrastuskenttiä pois, sillä paimentavalta koiralta vaaditaan toimintakykyä, rohkeutta, sinnikkyyttä, itsevarmuutta ja tiettyä määrää ohjaajapehmeyttä työskennellä yksin, mutta valppaana aivan kuten moni muukin laji. Parhaimmillaan colliesta on hyvin moniin erilaisiin harrastuksiin.

Se, että tänä päivänä niin harvoin kasvattajat kykenevät todella mittaamaan koiriensa käyttöarvoa johtuu siitä, että kennelliitot ja rotujärjestöt eivät järjestä rodulle tyypillistä toimintaa tai siihen tarkoitettuja kokeita. Tämä taas johtuu monin paikoin siitä, ettei tehtävään osaavia ihmisiä enää ole. Monien rotujen historia kantautuu niin kauas, että sen todellisten käyttöarvojen taitajat ovat levänneet haudoissaan jo kauan. Tähän on ilokseni tullut muutosta kuluneen 10 vuoden aikana.

Aina tämä ei ole ollut hyvä asia, eikä koirien pääkoppa ole pysynyt vauhdissa mukana. Vastauksen siihen, onko meillä todella sellaiseen oikeutta voi jokainen miettiä syvällä sisimmässään. Jos olemme saaneet rotujemme tilan tähän pisteeseen sadassa vuodessa, missä olemme seuraavan sadan vuoden jälkeen?

Koirien terveyttä tulisi mitata muutenkin kuin perinteisillä testeillä ja kuvauksilla. Rotujärjestöillä on ollut käytössään jo vuosia jonkinlaisia kaavakkeita kasvattajille täytettäväksi, jotta saataisiin enemmän tietoa koirien terveydestä. Valitettavasti näihin kyselyihin vastaavat vain ani harvat. Jos rodussa on tuhansia yksilöitä ja vain 30stä saadaan vastaus, kertooko se rodun tasosta vai jostakin muusta? Kasvattajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus seurata kasvattiensa elämää olemalla yhteydessä omistajiin. Kennelliitto on tekemässä uusia seurantalomakkeita rotujärjestöille, jotta nämä voisivat jakaa niitä kasvattajille. Asioihin on tulossa muutoksia, mutta hitaasti. Kasvattajan tietämys kasvateistaan on siis kullan arvoista, tätä on syytä painottaa myös pennun ostajille. Nykyään suositaan myös geenitestausta ja ne ovatkin hyvä apu jalostusvalinnoissa, mutta toisaalta pienessä populaatiossa myös ne rajaavat vaihtoehtoja.

Monissa roduissa on vakavia ongelmia koirien kyvyssä synnyttää tai hoitaa pentuja itse. Syyt johtuvat jalostuksen aiheuttamasta rakenteesta, pentujen elinvoimaisuudesta tai korkeasta sukusiitosprosentista. Normaalin lisääntymis- ja hoivavietin ylläpitäminen koirilla on yksi tärkeimpiä kasvattajan tehtäviä, mutta sen laatua ei voida tarkkailla jos siihen ei anneta mahdollisuutta. Jos kasvattajat ”auttavat” rutiininomaisesti koiria astutuksissa, synnytyksissä ja pentujen hoidossa voivat eläinten synnynnäisten käyttäytymismallien puuttuminen jäädä huomaamatta. Olemmeko me ihmiset parempia hoitamaan koiranpentuja kuin narttu itse? Narttujen luonne ja hoivakäyttäytymisen laatu vaikuttavat pentujen varhaisiin elämänkokemuksiin ja siten tulevien luonteiden muovautumiseen. Mielestäni on hälyttävää jos ensikertalainen jalostuskoira päädytään keinosiementämään. Useissa roduissa on tapana ottaa koirista järjestelmällisesti progesteroni-testejä, keinosiementää, käyttää emot ultrassa ja keisarinleikata. Osa näistä toimenpiteistä toki tukee kasvattajaa, mutta jos turvaudutaan kaikkiin vain siksi, että saadaan pennut nartulta ulos, on jotakin vakavasti pielessä. Tämä ei ole myöskään halpa tie. Arvostan kasvattajia ja koiran omistajia, jotka haluavat oppia myös koiran lisääntymiskäytöksestä, tuntevat sikiöt sormituntumalla ja lukevat koiraansa synnytyksen hetkellä.

Kasvattajan tulisi pohtia koirien henkistä kasvua ja sen merkitystä. Tänä päivänä Suomessakin on paljon eroahdistuksesta tavalla tai toisella kärsiviä koiria. Ongelmakäyttäytymistä ja häiriöhaukuntaa. Onkin esitetty väite, jonka mukaan jotakin on vakavasti pielessä ihan koirien kasvattamisessa. Onko kenties luovutusikä liian alhainen, jolloin pienen pennun sosiaalinen kehitys häiriintyy ja se oireilee myöhemmin elämässä? Vai onko vika aina omistajissa, jotka eivät osaa kouluttaa koiraansa? Koira elää ihmisen maailmassa. Sen säännöt ja tavat eivät ole koiralle synnynnäisiä, mutta opittujen asioiden omaksuminen on.

Koiranpennun sanotaan sopeutuvan paremmin ihmisten kanssa elämiseen jos se vieroitetaan aikaisemmin, mutta eikö ihmisen tulisi sopeutua koiraan eikä päin vastoin? Jos kasvattajat havahtuisivat kiinnittämään huomiota koiran kasvuun osana ihmisten yhteiskuntaa, voisi mielestäni moni koira saada paremmat palikat elämälle alusta lähtien. Pentuja siedätettäisiin ja sosiaalistettaisiin alusta asti ajatuksena se, että ne sopeutuvat helpommin muuttuviin olosuhteisiin myös vanhempana. Tässä on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana paljon muutosta. Viimeisten tutkimusten mukaan sopiva luovutusikä pennuille on 7-8 viikkoa ja riippuu hieman rodusta. Moni kasvattaja on alkanut sosiaalistaa ja siedättää pentujaan kaikenlaiseen jo ennen luovutusta.

Miltään muulta eläimeltä ei vaadita niin paljon kuin koiralta. Kennelliitolla on suuri merkitys asioiden muuttamisessa. Sijoituskoirien sopimuksiin on tulossa muutoksia, joiden mukaan nartun on oltava pidempään kuin 5 viikon ikään kasvattajan luona, jotta pentujen henkinen kasvu saataisiin hyvälle alulle (muutokset tulivat v.2012 ja vielä uudet kymmenen vuotta myöhemmin 2021) Eläinlääkärit ovat jo vuosia yrittäneet saada muutoksia ajettua Kennelliittoon koskien koirien rotujalostusta. Ulkomuototuomareilta vaaditaankin nykyään entistä tiukempaa seulaa koskien liioiteltuja piirteitä, mutta samalla kennelliitto sanelee säädöksiä, joita ei tunneta missään muualla maailmassa. Liian tiukkaan nivotut säädökset ja mm. geenitestien rajoitukset kaventavat nekin geenipoolia ja laukaisevat suurempia ongelmia. Liian korkea sukusiitos- ja katokerroin ja useiden esi-isien esiintyminen koiran sukutaulussa aiheuttaa häiriöitä niin terveydessä, luonteessa kuin ulkonäössäkin.

Pennunostajien tulisi tutkia koirakirjoja ja tutustua eri rotuihin syvällisesti. Heidän tulisi myös ymmärtää, että koiran omistaminen – on se siten miten pieni tahansa – tarkoittaa aina elämäntapamuutosta. Koira ei ole ihminen, ei lapsen korvike eikä susikaan. Koira on ihan oma lajinsa ja jokainen koira on yksilö, myös rodun sisällä. Ostajien tulisi tarkkaan miettiä mihin heillä on mahdollisuuksia ja ennen kaikkea tarkastella koirarotuja niiden luonteen ja aktiviteetin perusteella.

Ulkonäkö on koiran hankinnassa sivuseikka, vaikka se usein onkin se ensisijainen valintakriteeri. Ostajien tulisi etsiä kasvattaja, jonka kanssa he tulevat myöhemminkin toimeen ja joka on kiinnostunut kasvateistaan myös jatkossa. Jatkossa ostajat kertovat eteen tulevat ongelmat ja hyvätkin asiat kasvattajille, jotta heillä on mahdollisuus kiinnittää asioihin huomiota tulevassa jalostustyössään. Kasvatinomistajien merkitys kasvattajalle on suuri, sillä vain murto-osa hänen koiristaan asuu kotona. Tästä syystä jokaisen rotukoiran hankkijan tulisi olla sen verran kiinnostunut rodustaan, että kantaa kortensa kekoon auttamalla kasvattajaa.

Kokonaisvaltainen koiranjalostus pyrkii hahmottamaan koiran eläimenä. Siihen voi vaikuttaa kuka tahansa, joka tuntee asian läheiseksi sydämelleen. Kasvatuksessa tulisi vahvasti tiedostaa koiran historia, nykyisyys ja myös tulevaisuus, jotta asioita saataisiin eteenpäin. Koira on ainutlaatuinen olento muodostaessaan meihin kiinteään siteen ja ihan totta, siitä on pikku hiljaa muodostumassa runsas lukuinen, mutta sisäsiittoinen UHANALAINEN LAJI!

Sen uskollisuus on palkitsevaa ja toisinaan ylitsevoimaista. Yhteiskunnalle koira on tärkeä apulainen, mutta myös meille yksittäisille ihmisille koiran läsnäolo on korvaamaton. Kuka voisi vastustaa iloista pentua tai tyytyväisenä huokaavaa vanhusta? Koiran kanssa eläminen on yksi suurimpia rikkauksia ja voisimme halutessamme oppia niiltä paljon. Koiran sinuun luoma uskollinen katse sulattaa sydämesi. Olen iloisena todennut, että mm koiran koulutus on edennyt viime vuosina paljon ja tieteeseen pohjautuvaa tietoa tulee koko ajan lisää. Tämä ei todellakaan ole mikään valmis polku, vaan vasta alku huikealle seikkailulle yhdessä parhaan ystävämme kanssa.

”Jos taivas on olemassa, varmasti myös meidän koiramme pääsevät sinne. Niiden elämä on niin sidoksissa omiimme, että vaadittaisiin enemmän kuin Arkkienkeli irrottamaan meidät toisistamme.”

Lähteet: Irliskasvattajan peruskurssi, Suomen Irlanninsusikoirien juhlajulkaisusta vuodelta 1994, kirjoittanut Merja Viertokangas

Koirien käyttäytyminen, WSOY 2007, Tuire Kaimio

HETI Ry eli Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen Tuki Ry http://www.koiranjalostus.fi

Elokuun alussa hankin kotiini vanhan kissarouva Bestiksen seuraksi kaksi pientä kissanpentua. Pennut olivat eläneet puolivilleinä maatalon pihapiirissa ja käsittelin niitä viiltosuojahanskoin kun selvitimme 8 pennun pentueen sukupuolet. Jo toisena päivänä meillä ollessaan Godis antoi silittää ensimmäisen kerran ja sain nostettua sen syliini ilman ongelmia. Siskonsa puolestaan on vielä kuukaudenkin jälkeen paljon arempi, mutta seurailee minua jo uteliaana huoneesta toiseen. Minua on aina kiehtonut eläinten ja ihmisten välinen yhteys. Ollessani noin kaksi-vuotias on äitini kirjoittanut minusta päiväkirjaansa: ”Piiku on erityisen kiinnostunut koirista. Jokainen vastaantuleva koira saa Hanna-Marilta kärryjen pohjalta innostuneita kiljahduksia ja höpötystä.” En tiedä mikä luonnonoikku olen, sillä suvussani ei esiinny erityistä rakkautta eläimiin, eikä minulla koskaan ollut omaa koiraa lapsuuskodissani.

Oma kiinnostukseni eläimiin on tuntunut synnynnäiseltä, mutta ei ainakaan lähisuvusta periytyvältä. Olen aina suhtautunut eläimiin tuntevina ja ajattelevia olentoina, joihin molemminpuolisen yhteyden rakentaminen on taianomainen juttu. Meillä on eri kieli, aistimme maailman eri lailla ja myös käytöksemme poikkeaa toisistaan. On hienoa pystyä kommunikoimaan keskenämme ja se on minua loputtomasti kiehtova ajatus riippumatta eläinlajista. Sen myötä kotiini on ilmestynyt monia eri eläimiä ja mielestäni kokemukset niiden kanssa ovat rikkautta parhaimmillaan.

Yhdysvaltalainen paleoantropologi Pat Shipman on esittänyt maailmalle hypoteesin, että juuri yhteytemme muihin eläimiin on syy sille, miksi nykyihminen on niin menestynyt. Hän esittää, että ihmiskunnan tarina kaipaa uutta päivitystä. Ihmisen kehityshistoria käsittää noin 2,6 miljoonaa vuotta. Maapallolla on elänyt samanaikaisesti useita eri ihmis- ja apinaihmislajeja. On uskottu, että neandertalinihmisen kuoltua sukupuuttoon noin 40 000 vuotta sitten syntyi nykyinen tilanne, jossa maailmassa on vain yksi ihmislaji, nykyihminen. Ihmisyyden selkeitä erityispiirteitä katsotaan olevan kolme: työkalujen valmistus, kieli ja symboolinen kulttuuri sekä muiden lajien domestikaatio. Pat Shipman esittää, että näitä kolmea yhdistää ja kenties jopa peremmiltään synnytti neljäs nykyihmisen piirre, eläinyhteys. Mikään edellä mainituista piirteistä ei ole vain ihmiselle ainutlaatuinen. Monet eläimet käyttävät työkaluja, niillä on monimutkaista kieltä, jopa lauserakenteita ja ne elävät symbioottisessa suhteessa toisiinsa. Ihmisellä kuitenkin nämä piirteet ovat ainutlaatuisia mittakaavassaan ja monimutkaisuudessaan ja niillä on ollut tärkeä rooli evoluutiossamme.

Esinekulttuuri eli työkalujen valmistaminen on ihmisyyden piirteistä vanhin, noin 2,5 miljoonaa vuotta vanha. Alkuihminen oppi käyttämään teroitettuja kiviä ja luita esimerkiksi iskemiseen, kaapimiseen ja leikkaamiseen. Oleellista on, että työkalujen käyttö lisääntyi huomattavasti lihan syömisen myötä. Ihminen ei tuohon aikaan ollut kovin kummoinen kilpailija sen ajan suurpedoille ja työkalut helpottivat toimintaa. Niillä voitiin nopeasti leikata raatoja ja päästiin käsiksi luuytimeen, johon muilla pedoilla ei ollut keinoja. Eläminen luonnon armoilla tuohon aikaan on maailmankuva, jota nykyihmisen on vaikeaa käsittää. Ympäröivää luontoa tuli jatkuvasti tarkkailla ja ennakoida selviytymisen vuoksi. Ihmisryhmät, jotka käyttivät aikaa eläinten seuraamiseen ja käyttäytymisen tarkkailuun menestyivät paremmin. Metsästysretket monimutkaistuivat ja materiaalien käyttö laajeni.

Niin kutsutun kognitiivisen vallankumouksen aikana (80 000-30000 vuotta sitten) ihmisen kokema kehitys hämmästyttää tutkijoita edelleen. Ei osata täysin selittää, miksi 200 000 vuotta vanhalla lajilla äkkiä ajattelutapa tehostui ja moderni käyttäytyminen alkoi. Fyysisesti mikään ei muuttunut, mutta nyt kehitys oli ihmisen olemassaoloon nähden todella nopeaa. Seurauksena ihminen käytti yhä enemmän työkaluja, teki luolamaalauksia, taidetta ja mm alkoi haudata kuolleensa rituaalimenoin. Luolamaalaukset käsittelevät lähes poikkeuksetta eläimiä ja niistä tehtyjä kuvia löytyykin ympäri maailmaa runsaasti. Vain harvoin maalauksissa kuvataan maisemaa, säätä tai esimerkiksi kasvikuntaa, joka oli ihmiskunnalle tärkeä ravinnon lähde. Aivan kuin ihminen olisi jo tuolloin pohtinut ihmisen ja eläimen välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Vähintäänkin eläinten tarkkailun katsottiin olevan tarpeeksi tärkeää, jotta se taltioitiin tuleville polville. Maalauksissa kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti eläinten käyttäytymistä, ulkonäköä ja sukupuolieroja. Taide keskittyi siis kertomaan eläimistä ja halusta tarkkailla sekä oppia ymmärtämään niitä. Pat Shipman esittää hypoteesissaan, että eläinyhteys on erityinen, ikivanha ihmiselämän malli. Miltään muulta ihmislajilta ei ole arkeologisten tutkimusten perusteella löytynyt vastaavaa ja se voi hyvinkin olla syy sille, miksi homo sapiens menestyi neandertalilaisten sijaan.

Matkustat minne tahansa maapallolla, ihminen ei elä yksin. Kulttuurimme sisältää muitakin eläimiä kuin ihmisiä. Biologit ovat vasta nyt antaneet kotieläimille sen kunnioituksen mitä ne ansaitsevat: domestikoituja eläimiä on alettu tutkia vasta viimeisen 15 vuoden aikana. On mielenkiintoista, että juuri koira on ihmisen vanhin kumppani, meillä on noin 30 000 vuotta yhteistä historiaa. Koira domestikoitui kauan ennen muita kotieläimiä, jotka ilmestyivät noin 10 000 vuotta sitten. Koiralla ja eläinyhteydellä voikin olla suurempi merkitys kehityksellemme kuin ymmärrämmekään. Alkukantaisissa kulttuureissa ympäri maailmaa on edelleen tapana kesyttää erilaisia eläimiä. Koiran domestikaatio on kuitenkin monella tapaa merkillistä: koira on peto, ei kasvissyöjä kuten monet muut domestikoidut eläinlajit. Koiran käyttötarkoitus on voinut olla kumppani ja tärkeä apu metsällä, mutta ruuanlähteenä se on ollut toissijainen. Selvää on, että ihmisryhmät, joilla oli käytössään koiria selvisivät paremmin ja menestyivät. Suhde eläimiin voi olla syy sille, miksi ihminen kykeni levittäytymään kaikkialle kun eläimistä saatu hyöty mahdollisti liikkumisen laajemmin. Domestikoidut eläimet toivat ihmisille lisää voimaa, nopeutta ja aistien herkkyyttä.

Pat Shipman esittää, että eläinyhteys on ihmisen tärkein ihmisyyden piirre ja sillä on ensisijainen vaikutus geeneihin ja evoluutioon. Eläinyhteys on ihmisen tarve ymmärtää ja pyrkiä yhteyteen muiden eläinten kanssa. Shipman esittää, että ajan myötä evoluutio vahvisti eläinyhteyteen liittyviä geenimuotoja. Näitä on esimerkiksi laktoosin sietokyky. Homo sapiensin ainutlaatuinen, monimutkaistuva kulttuuri kertoo synnynnäisestä evoluutiosta ja geenimuutoksista. Sukupolvien myötä ne ominaisuudet, jotka veivät lajia eteenpäin vahvistuivat: meistä tuli yhä taiteellisempia, näppärämpiä, luovempia ja kykenimme yhä monimutkaisempaan kolmiulotteiseen hahmottamiseen. Geenit loivat tarpeen ihmisten erilaisille kyvyille: toiset meistä ovat erityisen taitavia laulajia, toiset kädentaitajia. Toisilla meistä on erityinen kyky luoda yhteys eläimiin. Muuttuva ihmiskunta on ollut ajan myötä yhä herkempi eläimille.

Tämä herättää minussa vallankumouksellisia ajatuksia. Olen aina pitänyt itseäni ikään kuin sukuni oikkuna. En osaa selittää tarvettani elää ja viettää aikaa eläinten kanssa ja ennen kaikkea muodostaa vahva yhteys niiden kanssa. Koirien kasvatus ja nyt myös toiminimellä muiden ihmisten ja heidän koiriensa kouluttaminen on elämäntapani ja tuntuu minusta vahvasti sisäisesti oikealle. Tuntuukin hienolle, että tapani olla olemassa olisi ikivanha piirre, jota minä olemassaoloni kautta toteutan. Olen looginen tulos evoluutiosta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että eläinyhteys ja herkkyys eläinten käyttäytymisen seuraamiseen ei ole sinällään hyvä tai paha, mutta sitä on aikojen saatossa käytetty molempiin. On minun vastuuni toimia eläinkunnan ja omien lemmikkieni hyväksi.

Tätä kirjoittaessa kissanpentuni Godis hyppää äkkiä syliini, hajottaa muistiinpanoni ympäriinsä, aloittaa voimakkaan kehräyksen ja heittäytyy kyljelleen silityksiä vaatien. Uskonpa, että on aika vastata sen toivomukseen.

Koiran roolista ihmisen vanhimpana kumppanina on tulossa pian oma blogikirjoitus.

Tämä kirjoitus pohjaa:

Tiina Raevaara: Minä, koira ja yhteiskunta

Pat Shipman: Animal Connection

Katso muut lähteet täältä

Koiran käyttäytyminen koostuu geneettisestä pohjasta, mutta myös oppiminen ja kokemukset vaikuttavat. Usein mediassa keskitytään enemmän koirien älykkyyteen, mutta ammattilaisia kiinnostaa koiran sisäsyntyisen käyttäytymisen ohjaaminen. Synnynnäiset käyttäytymismallit ovat lähtöisin geeneistä, sillä ne määrittelevät milloin jokin käyttäytyminen ilmaantuu. Tämän tyyppinen käyttäytyminen ilmestyy ilman oppimista, kunhan ympäristössä on sopivia ärsykkeitä. Aikoinaan tällaisten ”vaistojen ja viettien” oletettiin olevan perusta kaikelle käyttäytymiselle, mutta nykytiede on todistanut, ettei kaikki käyttäytyminen ole sisäsyntyistä ja yleensäkin se on huomattavasti paljon monimutkaisempi järjestelmä kuin on uskottu. Oppimisen myötä nämä mallit muodostavat ketjuja.

Toisia asioita koira oppii nopeasti ja toisia taas hitaasti. Mitä kiinteämpi käytösmalli on, sen vaikeampaa siihen on koulutuksella vaikuttaa, varsinkin jos koira on jo ehtinyt toteuttaa itseään. Tämä johtuu siitä, että suurin osa sisäsyntyisistä käytösmalleista on itsessään palkitsevia: palloa jahtaava koira saa tyydytystä toiminnasta ja jahtaamishalu vahvistuu jo pelkästä pallon näkemisestä. Helpoiten näitä malleja voikin muokata siinä vaiheessa, kun jokin tietty käytös on vasta puhkeamassa, kuten pentuna tai myöhemmin murrosiässä. Se milloin, jos lainkaan, mikäkin käytös ilmenee riippuu koiran perimästä. Koiran koulutuksessa ei aina olekaan tärkeää miten jokin asia opetetaan, vaan milloin. Joskus paras vaihtoehto käytöksen muokkaamiseen on pitää koira mahdollisimman paljon erossa sen laukaisevista ärsykkeistä ja toisinaan voimme suunnata käyttäytymisen johonkin sallittuun toimintaan.

Jos koira on tehtäväänsä sopiva tällaiset käyttäytymismallit, kuten metsästäminen, ovat omiaan sen käyttötarkoituksessa. Bordercollie herää paimentamaan nähdessään lampaita, vihikoira saa vainun, terrieri säntää liikkuvan kohteen kimppuun ja seisojat ilmoittavat saalista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ne automaattisesti olisivat kaikki hyviä näissä taidoissa, vaan sisäisen käytöksen lisäksi koirilla riittää myös opeteltavaa. Kasvattajien tehtävänä onkin valita jalostukseen koiria, joilla luontaiset kyvyt ovat muita paremmat mikäli nämä ominaisuudet ovat haluamisen arvoisia. On tärkeää muistaa, että myös synnytys ja pienten pentujen hoivaaminen on koiralle sisäsyntyistä. Kasvattajien tulisikin pitää tämä mielessä ja kiinnittää emojen hoivaviettiin huomiota. Monet koirien toimintatavat rakentuvat kiinteistä käytössarjoista, jotka ympäristön ärsykkeet käynnistävät. Esimerkiksi astuva uros voi opetella nartun kosimista harjoituksen avulla, mutta oikealla hetkellä se sisäsyntyisesti tietää mitä pitää tehdä. Tällaiseenkin luonnon ohjaamaan elinvoimaisuuteen tulisi kiinnittää huomiota ja sitä tulisi vaalia. Vastaavanlaiset mallit ovat elintärkeitä, eivätkä siksi ole kadonneet kehityksen myötä. Ihmisen ohjaama jalostus voi kuitenkin aiheuttaa häiriötä myös sisäsyntyiseen käyttäytymiseen.

Metsästyskäyttäytyminen on koiralla vielä hyvin tallella, vaikka kyseessä ei olisikaan perinteinen metsästyskoira. Koiraeläimet saalistajina ovat tottuneet etsimään, vaanimaan, ajamaan takaa, tarttumaan, tappamaan, paloittelemaan ja syömään saaliinsa. Se, miten voimakkaasti tällainen käyttäytymisketju heijastuu koiran käyttäytymisessä on kiinni sen perimästä ja opituista asioista. Ketjun osion voimakkuus ja muoto koiran käytöksessä vaihtelee paljonkin. Luonnonvaraisilla eläimillä näin ei ole. Metsästyskäyttäytymisen lisäksi  koiraeläimillä on myös puolustukseen liittyviä vahvoja sisäsyntyisiä käytösmalleja, sillä niillä on myös luonnollisia saalistajia. Tällaisia liikesarjoja ovat muun muassa pakeneminen, vaaran välttely ja uhalta puolustautuminen. Koirilla on rotujen sisälläkin suuria eroja siinä käyttävätkö ne esimerkiksi hampaita puolustaessaan itseään ja mikä niiden turhautumisen sietokyky on. Tässä asiassa haluankin taas painottaa kasvattajien vastuuta rotuaan kohtaan.

Lisääntymiseen liittyvät käyttäytymismallit ovat säilyneet koirilla vielä hyvin, mutta metsästykseen liittyvässä liikesarjassa on suuria eroja. Liikkeen osien välillä voi olla aukkoja tai koira voi hypätä osasta toiseen ja aloittaa jostakin muusta kuin etsimisestä. Toisilla koirilla taas esiintyy vain yhtä ketjun osaa, ne eivät siirry siinä eteenpäin eikä se näin ollen johda mihinkään. Jalostuksella on varmasti ollut vaikutuksensa myös tässä asiassa: lampaita tappava paimenkoira tai saaliista luopuva metsästyskoira eivät varmastikaan ole jatkaneet sukua. Tämän päivän seurakoirissa tällaisilla ominaisuuksilla ei katsota olevan niin väliä, joten lisääntymään pääsevät myös nämä koirat.

Eri koiratyypeille ominaisia liikemalleja:

Luonnonvarainen tyyppi: etsiminen > tuijotus > vaaniminen > takaa-ajo > tarttumispurenta > tappopurenta

Laumanvartijakoira: etsiminen > tuijotus > vaaniminen > takaa-ajo > tarttumispurenta > tappopurenta

Paimenkoira: etsiminen > tuijotus > vaaniminen > takaa-ajo > tarttumispurenta > tappopurenta

Ajokoira:  etsiminen > Ajohaukku > takaa-ajo > tarttumispurenta > tappopurenta

Seisoja: etsiminen > tuijotus > vaaniminen > takaa-ajo > tarttumispurenta > tappopurenta

Noutaja: etsiminen > tuijotus > vaaniminen > takaa-ajo > tarttumispurenta > tappopurenta

(ei osoita, vahva käytös)

Ajokoirilta, vinttikoirilta ja terriereiltä löytyy yleensä kokonainen metsästykseen liittyvä käyttäytymisketju. Ne etsivät saaliin, ajavat sitä takaa, tarttuvat siihen ja purevat sen hengiltä. Ne saattavat jopa paloitella ja syödä aarteensa. Brasilian terrierini Missy oli todistetusti toimiva rottakoira. Sen sijaan noutajat ja vesikoirat etsivät kyllä kohteen, mutta niille ilmeistä on saaliin kantaminen. Tappopurenta ei ole toivottu ominaisuus, sillä koira tuo linnun metsästäjälle kokonaisena. Seisovat kanakoirat puolestaan ovat etsijöitä. Ne osoittavat metsästäjälle saaliin sen havaittuaan nostamalla toisen etujalan. Paimenkoirat työskentelevät käyttäen hyväkseen käyttäytymisketjun ensimmäisiä vaiheita: ne etsivät, vaanivat (tuijotus) ja ajavat takaa. Laumanvartijat ovat mielenkiintoinen koiraryhmä, sillä niillä ei yleensä esiinny LAINKAAN metsästyskäyttäytymistä.

Koska koiran ei ole tarvinnut yhdistää metsästyskäyttäytymistä syömiseen, on varsinainen tappopurenta ja saaliin syöminen hävinnyt joidenkin koirien käyttäytymisestä. Ne saattavat myös ilmentää tätä käytöstä kaikenlaista ei elävää kohtaan kuten polkupyörät tai liikkuvat lelut. Monesti esim. autojen jahtaus voi johtua myös pelosta kovaa kohti liikkuvaa objektia kohtaan. Vaikka koiraa ei käytettäisi metsästykseen, niillä voi silti esiintyä tarve käyttäytyä ketjun mukaisesti. Jos koiralta tämä mahdollisuus kielletään, se saattaa purkautua pitkästymisenä ja turhautumisena. Henkinen pahoinvointi voi ilmetä ongelmakäyttäytymisenä. Koiran halu toteuttaa itseään on aito ja kumpuaa sen perimästä. Siksi sekä koira, että sen omistaja ovat onnellisempia silloin kun koiran kyvyt vastaavat niitä mahdollisuuksia, joita sille on todellisuudessakin tarjolla. Monet työkoirat tai työkoiriksi linjatut rodut voivat olla omistajilleen haastavia, jos niille ei tarjota mahdollisuutta sisäsyntyiseen käyttäytymiseen. Esimerkkinä paimenkoirat ja metsästyskoirat. Tästäkin syystä rotuvalinta koiraa hankkiessa on äärimmäisen tärkeä asia tulevaisuuden mutkattoman yhteiselon kannalta. Metsästysviettisen koiran vapaaksi päästäminen muualle kuin aidatulle alueelle on hyvin kyseenalaista. Valitettavasti menetin kissani juuri tämänkaltaisessa tilanteessa kesällä 2022 kun kesämökkiläisen irtokoira puri kissan hengiltä omassa pihapiirissä. On meidän ihmisten vastuu omistajina tarjota koiralle sopivat puitteet elää ja toteuttaa itseään kuitenkin niin, ettei siitä aiheudu kanssaeläjille ongelmia.

Erot metsästyskäyttäytymisessä saattavat selittää monia rotujen välisiä eroja koirien käyttäytymisessä. Sitä, milloin mikäkin käytösmalli puhkeaa nuoren koiran käyttäytymiseen on hyvin vähän tutkittua tietoa. Jalostuksessa nuorien koirien käyttäminen (alle 2v) suvun jatkamiseen on kyseenalaista, sillä niin moni käytös puhkeaa vasta murrosiän aikaan tai jopa sen jälkeen. Eri yksilöiden ja rotujen kehittyminen eroavat niin suuresti toisistaan, että tässä onkin melkoisesti tutkimus-sarkaa. Viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että roduissa on eroja mitä tulee oppimiskykyyn. Koiria ei todellakaan voi laittaa samalle viivalle ja olettaa niiden oppivan yhtä nopeasti tai käyttäytyvän samalla tavalla. Jalostuksen aiheuttamat ulkoiset erot ovat muuttaneet koirien aivojen kokoa ja rakennetta, jolla on myös selkeä yhteys koirien käytökseen.

Katso lähteet täältä