Materiaalipankki

Intohimoni elämässä on eläinten käyttäytyminen eli etologia. Ollessani noin kaksi-vuotias on äitini kirjoittanut minusta päiväkirjaansa: ”Piiku on erityisen kiinnostunut koirista. Jokainen vastaantuleva koira saa Hanna-Marilta kärryjen pohjalta innostuneita kiljahduksia ja höpötystä.” En tiedä mikä luonnonoikku olen, sillä suvussani ei esiinny erityistä rakkautta eläimiin, eikä minulla koskaan ollut omaa koiraa lapsuuskodissani. Sen sijaan sain lemmikiksi marsuja ja kultakaloja. Marsut ovatkin jääneet elämääni ikuiseksi kompastuskiveksi, niiden suloista olemusta on kerta kaikkiaan lähes mahdotonta vastustaa. Rakastan kaikenlaisia eläimiä, mutta oma koira on ollut elämäni suurin unelma. 

Noin 15 vuotta sitten, tiiviimmän koiraharrastuksen myötä, kiinnostuin koiran evoluutiosta ja sisäisestä maailmasta ja lajiemme yhteiselo onkin nykyään minulle se kaikkein rakkain aihe. Koira on lähestulkoon ainoa eläinlaji, joka on valinnut ihmisen kumppanikseen ja tuo side on hyödyttänyt meitä molempia jo vuosituhansien ajan. Koira on ollut seuranamme kauan ennen kristinuskoa tai edes kirjoitustaitoa! Koiran ja ihmisen yhteisen evoluution selvittäminen on minulle kaikkein mielenkiintoisin tutkimuksen aihe.  Myös eläinten tietoisuuden tutkiminen ja mittaaminen ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina! Monet ainoastaan inhimillisinä pitämämme ominaisuudet ovat osoittautuneet myös monien eläinten ominaisuuksiksi. Sellaisia ihmislajin ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka kaikilta muilta lajeilta puuttuisivat, ei juurikaan ole löytynyt.

Kun tutkittua tietoa eläinten sisäisestä kokemusmaailmasta on tullut lisää, on ollut hienoa huomata muutos myös meidän ihmisten käyttäytymisessä viimeisen kymmenen vuoden aikana: nykyään yhä useammalle on elämän tärkeitä arvoja eettisyys ja ekologisuus. Kasvissyöjien määrä on ennätyksellisessä kasvussa ja lihan kulutuksessa suositaan luomua sekä lähiruokaa. Eläinten pidossa on tapahtunut paljon muutoksia niin kotona kuin tuotantopuolella. Uskon, että meidän jokaisen omilla arkipäivän valinnoilla on vaikutusta kokonaisuudessa.

Tälle sivulle olen kerännyt omia kirjoittamiani juttuja, muistiinpanoja luennoilta ja muuta asiaa ylläolevista aiheista. Jos haluat julkaista juttujani lehdessä tai käyttää niitä muuten, pyydäthän siihen erillisen luvan ja mainitsethan aina lähteet. Mukavia lukuhetkiä!

Omia juttuja:

Koira, meidän kumppanieläimemme:

Koiran kasvattajan kronikat:

Muita:

Eläinten käyttäytyminen eli etologia:

Elämäntapamuutos, hyvinvointi, motivaatio:

Luentoja ja seminaareja, joille olen osallistunut (klikkaa linkkiä):

  • Koiran lajinomainen käytös, Salme Mujunen 2025
  • Jalostuksen peruskurssi, Suomen kennelliitto 2025
  • Koiran kasvattajan peruskurssi, Suomen kennelliitto 2025
  • Kauden suunnittelu, Kirsut 2024
  • Koiran koulutuksen peruskurssi, Suomen Palveluskoiraliitto 2024
  • Pelastuskoirainfo, Suomen palveluskoiraliitto 2024
  • Koiran elekieli – mitä jokaisen koiranomistajan tulisi tietää koiran eleistäKatriina Tiira, FT, eläinten käyttäytymistieteen dosentti 2024
  • Uskalla olla sinä- itseluottamusta agilityvalmentajille. TWA Coaching 2024
  • Ihmisen ja koiran suhde. Katriina Tiira, FT, biologi ja eläinten käyttäytymistutkija, SmartDOG 2024
  • Will dog breeds as we know them today soon be a thing of the past? Peter Sandøe, professor, University of Copenhagen, Department of Veterinary and Animal Sciences 2024
  • The relationships between dog breeds Heidi G. Parker, Ph.D., National Human Genome Research Institute of U.S. National Institutes of Health 2024
  • Tavoitteena yhteiskuntakelpoinen koira – mitä otan huomioon jalostuksessa? Katriina Tiira, FT, biologi ja eläinten käyttäytymistutkija 2024
  • Miten terveys ja hyvinvointi tulisi ottaa huomioon tulevaisuuden kasvatustoiminnassa? Kirsi Sainio 2024
  • Haukkuilmaisun vahvistaminen ja saalisleikitys, Juha Korri 2023

  • Rullailmaisu- ja maalihenkilönä toimiminen, Suomen palveluskoiraliitto 2023
  • Eettisesti koulutettu koiran nauttii koulutuksesta ja suorituksesta käyttökoirakokeessa, IGP tuomari Jari Kokkonen ja Saksanpaimenkoiraliiton ja koe ja kilpailutoiminnan puheenjohtaja Tero Oravasaari, 2023
  • Dominanssi ja hierarkia koirilla, FT Katriina Tiira & Jessica Aschberg 2023
  • Koiran käyttäytyminen, tunteet ja koulutusmetodit- perustieto tämän hetken tutkimuksista. FT Katriina Tiira 2023
  • Eettinen koulutus, Suomen palveluskoiraliitto
  • Miten eläinsuojelulaki edellyttää meidän kohtelevan eläimiä? Ylitarkastaja Taina Mikkonen, Ruokavirasto 2023
  • AVA2 agilityvalmentaja, Suomen agility liitto 2023-
  • Valmennuksen työkalut, Jat 2024
  • Ihmisen oppiminen, JAT 2024
  • Fysiologia ja hyvinvointi, HUPU 2023
  • Estetopetus, HAU 2023
  • Ongelmat ja ratkaisut, HUPU 2023
  • AVA 1 apuvalmentaja, Suomen agilityliitto, 2023
  • Yhteistyö treenikentillä, scy 2023 Marianne Asikainen
  • Koiran henkinen hyvinvointi, Sporttirakin nettiseminaari, 2022
  • Koiran ruokinta tutkimusten valossa, MMM agronomi Emmi Riihikoski 2022
  • Koiran resilenssi – mitä se on ja miten sitä voi vahvistaa? FT, eläinten käyttäytymistieteen dosentti, Katriina Tiira, 2022
  • Vireenhallinta & Häiriöharjoittelu – Jirka Vierimaa, 2022
  • Koiran mieli ja tunnetilat, Miiamaaria Kujala, 2022
  • Ongelmallinen käyttäytyminen- miksi sellaista ilmenee? Sofia Haapanen, 2022
  • Koiran elekieli ja sen tulkitseminen – mitä koirani kertoo minulle?”. FT, eläinten käyttäytymistieteen dosentti, Katriina Tiira, 2022
  • Language learning and processing in dogs –tutkija Claudia Fugazza (PhD) 2022
  • Koirien luonneominaisuudet ja niiden periytyvyys ja testaaminen, SCY Webinaari, Katriina Tiira 2021
  • Lelumotivaatio, miten rakennetaan lelumotivaatio, Katriina Tiira 2021
  • Paimennuksen perusprinsiipit, SCY webinaari, Anne Ojanen 2021
  • Sukusiitoksen hallinnan merkitys pienessä populaatiossa, Saija Tenhunen 2021
  • Koiran lämmittely ja jäähdyttely, Marika Turkia 2021
  • Pennun kehittyminen ja sen tukeminen, Marika Turkia 2021
  • Vanhan koiran liikunta, Leena Piira 2020
  • Ikääntyvän koiran ruokinta, Johanna Junttila 2020
  • Kivun tunnistaminen ja hoito, Pirkko Hämeenoja 2020

”On surullista, miten eläinlaji, jonka evoluutio on kestänyt kymmeniätuhansia vuosia, voidaan parissa sadassa vuodessa jalostaa monin tavoin sairaaksi. Olisi toivottavaa, että ihmiset pitäisivät tärkeimpinä koiran ominaisuuksina terveyttä ja pitkää ikää eivätkä ulkonäköä.” – Tuula Nyström, Miten sudesta tuli koira

Tavoitteena yhteiskuntakelpoinen koira

Osallistuin 15.6.24 Suomen kennelliiton kasvattajapäiville, missä luennoimassa oli useita mielenkiintoisia nimiä ja aiheet käsittelivät kaikki koiran jalostusta nyt ja tulevaisuudessa. Yhteiskuntakelpoisen koiran jalostuksesta meille oli luennoimassa  FT, biologi, eläinten käyttäytymistutkija ja…

Lue lisää tästä!

Ovatko koirarodut pian historiaa?

Suomen Kennelliiton järjestämässä kasvattajapäivässä 15.6.2024 oli puhumassa useampikin mielenkiintoinen luennoitsija. Tämä artikkeli käsittelee tanskalaisen Peter Sandøen luentoa koiran jalostuksen tulevaisuudesta uusimpien tutkimusten valossa. Artikkeli perustuu muistiinpanoihini luennolta. Aihe on luonnollisesti itselleni…

Lue lisää tästä!

Eettinen koiranpito

EETTINEN KOIRANPITO – teksti on palautetehtäväni osana Suomen palveluskoiraliiton eettistä koulutusta. Mielestäni nämä ovat asioita, joita ihan jokaisen koiran omistajan – ja sellaiseksi aikovan – on syytä pohtia jo ennen koiran…

Lue lisää tästä!

Koirien sosiaalista elämää

Jokainen, joka on vähääkään oleillut koiran kanssa ymmärtää miten se viestittää koko kehollaan. Se kertoo tunnetiloistaan ryhdillään, asennolla ja liikkeillään. Yksittäiset korvien tai hännän asennot täydentävät kokonaiskuvaa. Sen lisäksi, että koirat…

Lue lisää tästä!

Koira, ihmisen kumppanieläin

Koira on ihmisen vanhin kumppanieläin. Ajatella, että se on ollut seuranamme kauemmin kuin kirjoitustaito tai kristinusko! Ei ole ihme, että juuri koira on löytänyt paikkansa viereltämme. Suden ja ihmisen tavoissa on…

Lue lisää tästä!

Pienen rodun toivo

Sileäkarvainen collie on Suomessa ja maailmalla suhteellisen pieni rotu. Pentuja rekisteröidään Suomessa vuosittain noin 200 kpl ja tällä tasolla se on pysynyt jo kauan. Siinä missä pitkäkarvaisen rekisteröinnit ovat pysyneet melko…

Lue lisää tästä!

Holistinen koirankasvatus

Tämä juttu jatkaa koirankasvatukseen liittyvää sarjaa ja on kirjoitettu alunperin jo vuonna 2009. Holismi on kreikkaa ja tarkoittaa suoraan käännettynä kokonaisuutta ”holos”. Se on filosofinen käsite, jonka mukaan kokonaisuus on enemmän…

Lue lisää tästä!

Jalostuskoiran valinta

Tämä teksti jatkaa sarjaa: Ajatuksia koiran kasvatuksesta ja on kirjoitettu alunperin jo vuonna 2009. Harva kasvattaja on aloittanut koiraharrastuksen tietävänsä jonakin päivänä ryhtyvänsä kasvattajaksi. Kotona asuvaa narttua ei välttämättä ole hankittu…

Lue lisää tästä!

Eläinyhteys- nykyihmisen menestystekijä

Elokuun alussa hankin kotiini vanhan kissarouva Bestiksen seuraksi kaksi pientä kissanpentua. Pennut olivat eläneet puolivilleinä maatalon pihapiirissa ja käsittelin niitä viiltosuojahanskoin kun selvitimme 8 pennun pentueen sukupuolet. Jo toisena päivänä meillä…

Lue lisää tästä!

Koiran sisäsyntyinen käyttäytyminen

Koiran käyttäytyminen koostuu geneettisestä pohjasta, mutta myös oppiminen ja kokemukset vaikuttavat. Usein mediassa keskitytään enemmän koirien älykkyyteen, mutta ammattilaisia kiinnostaa koiran sisäsyntyisen käyttäytymisen ohjaaminen. Synnynnäiset käyttäytymismallit ovat lähtöisin geeneistä, sillä ne…

Lue lisää tästä!

Koiran tietoisuus ja tunteet

Sosiaalinen oppimiskyky ja yhteistyöhalukkuus ovat olleet ominaisuuksia, jotka ovat edistäneet niin ihmisen kuin koirankin menestymistä evoluutiossa. Jotta eläin kykenisi toimimaan laumassa, sen pitää olla tietoinen itsestään ja teoistaan. Tunteet toimivat jonkinlaisena…

Lue lisää tästä!

Sudesta koiraksi

Koira on kehittynyt harmaasudesta. Kesyyntyminen on tapahtunut todennäköisesti useammassa paikassa yhtä aikaa sen sijaan, että koiran synnylle voitaisiin esittää jokin tarkka syntypaikka. Muutos sudesta koiraksi on tapahtunut hitaasti, mutta evoluution mittapuulla…

Lue lisää tästä!

Koiran alkuperä

Vuonna 1994 löydettiin Ranskasta lähes 25 000 vuotta koskemattomana säilynyt luolasto, jonka lattiassa havaittiin yllättävä löytö: aivan perimmäisestä kammiosta löytyi kymmenien metrien matkalta ihmisen jalanjälkiä, jotka on koon ja muodon mukaan…

Lue lisää tästä!

Koiran krooninen kipu

Tämä teksti on ollut luonnoslaatikossa jo useamman vuoden. Oikeastaan sen jälkeen kun päätin päästää urokseni Jukan ikiuneen lokakuussa 2020, koiran kroonisen kivun arviointi ja sivusta kokeminen on ollut sydäntä lähellä. Tekstin…

Lue lisää tästä!

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.

Kirjallisuutta, jota suosittelen:

  • Tuula Nyström : Miten sudesta tuli koira
  • Pat Shipman: Animal Connection
  • Pat Shipman: Our Oldest Companions, the story of the first dogs
  • Helena Telkänranta: Eläin ja ihminen
  • Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
  • Katriina Tiira: Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus
  • Petri Pietiläinen: Koirien maailmanhistoria (koiran ja ihminen yhteinen kulttuurihistoria)
  • Tuire Kaimio: Koirien käyttäytyminen
  • Salme Mujunen: Pennun tie puolivuotiaaksi
  • Jussi Viitala: Älykäs eläin
  • Tiina Raevaara: Koiraksi Ihmiselle
  • Tiina Raevaara: Minä, koira ja yhteiskunta (lajien välisen yhteiselon historia)
  • Lorna & Raymond Coppinger: Koira? Ihmisen paras ystävä biologin näkökulmasta
  • James Serpell: The Domestic Dog
  • Miklosi: Dog, behaviour, evolution, and cognition
  • Mark Bekoff: The emotional lives of animals
  • Jean Donaldson, The Culture Clash
  • Alxandra Horowitz, Koiran silmin, mitä koira näkee, haistaa ja ymmärtää
  • Roger Abrantes, The Evolution of Canine Social Behaviour

Vanhat luottamustehtävät:

  • Suomen Collieyhdistys, Helsingin alaosaston hallitus
  • Suomen Collieyhdistys, paimennustyöryhmä
  • Suomen Kennelliiton tulevaisuustoimikunta
  • Suomen Collieyhdistys, jalostustoimikunta

Nykyiset tehtävät: Suomen Collieyhdistys, Turun alaosaston hallituksen varapuheenjohtaja, tiedostusvastaava 2023-2026

Käymäni koulutukset nykyisten koirieni kanssa:

2019

  • Sporttirakin pennusta harrastuskoiraksi kevät 2019
  • Pawsiteam: tulevaisuuden tähdet, tavoitteellisesti harrastavat pennut 2019
  • Säännöllinen hakutreeni syksy 2019
  • Koiranhetki Anu Rikkilä: tavoitteellinen toko syksy/talvi 2019
  • Agility valmennus viikkotreenit : Agipower Taija Salokannel 2019

2020

  • Tavoitteellinen Toko kurssi, Tiina Kuusisto syksy 2020
  • Viksu Otus: pentukoulu kesä 2020
  • Agility valmennus viikkotreenit : Agipower Taija Salokannel 2020
  • Pawsiteam: tulevaisuuden tähdet, tavoitteellisesti harrastavat pennut 2020
  • Metsäjälkikurssi, Salon Palveluskoiraharrastajat syksy 2020
  • Hakukurssi,Salon Palveluskoiraharrastajat syksy 2020
  • Koiranhetki Anu Rikkilä: tavoitteellinen toko kevät 2020
  • Vepepäivä, Suomen collieyhdistys kesä 2020
  • Hakukurssi, Kaisa Hilska syksy 2020

2021

  • Paimennusyksärit, kevät 2021 Katja Suominen
  • Vakituinen hakuryhmä, syksy 2021
  • Agility KoulutusRumba viikkotreenit 2021
  • Agility valmennus viikkotreenit : Agipower Taija Salokannel 2021
  • Agilityn yksityistunti valmennus: Petra Malin & Susanna Korhonen 2021
  • Varakoirakko agilityn TopTeamissä Länsi-Suomen alueella kaudella 2021
  • Agilityn junnukurssi, Sportagility kevät 2021
  • Rallitoko KoulutusRumba yksityistunnit, kesä 2021

2022

  • Paimennustunnit, Usvanummentila kevät 2022
  • Tokon yksityistunnit Aunelin Koirakoulu, kevät 2022
  • Agility KoulutusRumba viikkotreenit 2022
  • Agilityn yksityistunti valmennus: Petra Malin & Timo Liuhto & Susanna Korhonen 2022
  • Suomen Collieyhdistyksen tokorinkiläinen 2022
  • Vakituinen hakuryhmä, kausi 2022

2023

  • Vakituinen hakuryhmä, kausi 2023
  • Rally-tokon alkeiskurssi, Lohjan koirakeskus, kevät 2023
  • Agilityn yksityistunnit, Timo Liuhto kevät 2023
  • Bh kurssi, kesä 2023 SCY
  • Agilityn viikkotreenit Agipower, Taija Salokannel, kevät ja syyskausi 2023
  • Ava 1 apuvalmentaja, Elokuu 2023, Suomen agilityliitto
  • Ava 2 agilityvalmentaja, lokakuu 2023, Suomen agility liitto. KESKEN

2024

  • Vakituinen Agi-Ilon hoopers-treeniryhmä syksy 2024-
  • Agilityn viikkotreenit Agipower, Taija Salokannel, kevät 2024
  • Agi-Ilon agility viikkotreeniryhmä syksy 2023
  • Rally-tokon viikkovalmennus Agi-ilo syksy 2024 –